Tarina kertoo miehestä, joka asustaa perheineen pikkukylässä ja viettää päivästä toiseen normaalia perhe-elämää. Eräänä päinävä kylään osuu tappo- ja ryöstöputkessa oleva gangsterikaksikko, joka yrittää väkivaltaisesti ryöstää miehen omistaman kuppilan. Mies ottaa paineen alla ohjat omiin käsiinsä ja päästää roistot pois päiviltään.

Elokuvan päähenkilö ja hänen vaimonsa.
Miehestä tulee nopeasti tv:n välityksellä kuuluisuus koko maassa. Kuuluisuus ei ole välttämättä hyvästä, sillä miehen entisessä elämässä olleet konnat pääsevät hänen jäljilleen ja kohta hänen taustansa alkaa paljastua myös muille.
Elokuva oli ihan viihdyttävä, vaikka katsoin sen toiseen kertaan. Väkivaltaa leffassa riittää ja sanomakin taitaa siinä sivussa tulla esille. Tapahtumaympäristönä toimii perus jenkkiläinen maalaismaailma. Ei tästä leffasta oikein sen kummempaa sanottavaa ole. Kolmanteen kertaan en tätä kuitenkaan jaksaisi katsoa. Pinnoja tulee tällä kertaa ***.
Avainsanat: maaseutu, pikkukylä, ryöstö, tappo, väkivalta
Nyt on mennyt jonkun verran aikaa siitä, kun olen katsonut mitään leffaa. Eraserhead tuli katsottua jokin aika sitten, mutta en pystynyt keskittymään siihen kunnolla, joten en viitsinyt myöskään kirjoittaa arvostelua. Tällä viikolla on suunnitelmissa taas katsoa joku pläjäys, niin eiköhän tännekin kohta taas jotain uutta saada!
Vuonna 1995 julkaistu The Basketball Diaries kertoo koripalloa pelaavasta nuoresta, joka luisuu rötösten ja huumeiden täyttämään maailmaan. Hänen kanssaan samoille linjoille kulkeutuu myös hänen kaksi muuta koripallokaveriaan ja leffassa seurataan näiden kaverusten tapahtumien kulkua.

Basketball Diaries
Huumesekoilua kuvataan elokuvassa paljon, joista mieleepainuvimpana lienee kaverusten sekoilut koripallo-ottelussa napattuaan tuntemattomia lääkkeitä ennen matsia. Elokuvan päähenkilönä on Leonardo DiCaprio, joka sopii rooliin ihan hyvin siloposkisena poikana, joka ajautuu huumeiden käytön seurauksena nuhruisiin ja räkäisiin katuolosuhteisiin.
Elokuvan juoni ei ole mikään kovin monimutkainen, mutta leffa on tehty sen verran hyvin, että mielenkiinto säilyy yllä alusta loppuun ilman ongelmia. Koska leffa on jo vuodelta ’95 on monet näyttelijät siinä todella nuoren tuntuisia, kun on tottunut näkemään heidät jälkeenpäin muissa yhteyksissä.
En kyllä toistamiseen jaksaisi tätä pätkää katsoa, mutta olihan se ihan viihdyttävä ja pisteitä sille tulee tällä kertaa *** ja ½.
Katsoin melko tuoreen elokuvan Wall Street 2. Olen nähnyt ensimmäisen osan useampaan kertaan ja siitä olen pitänyt todella paljon. Odotukset olivat siis kovat kun lähdin katsomaan tätä kakkososaa.

Elokuva on aika pitkälti saman tyyppinen kuin edeltäjänsä. Tällä kertaa päähenkilö on nuori pörssimies, joka seurustelee Gordon Gekkon tyttären kanssa. Juoni sijoittuu tällä kertaa voimakkaammin rahoitusalan kriisiin kuin mihinkään yksittäiseen keplotteluun.
Ensimmäisestä Wall Street elokuvasta tutuksi tullut Gordon Gekko vapautuu vankilasta. Gekko vetää taaskin maton kaikkien jalkojen alta, mutta ilmeisesti hänkin on vankilareissun jälkeen hieman muuttunut mies.
Elokuva raapaisee myös hivenen teemoja kuten työttömyys ja rahamaailman toiminnan eettisyys, josta tulee puolikas piste lisää arvosanaan.
Alku oli todella hyvä ja lupaili ykkösosalle vertoja vetävää filmiä. Jossain vaiheessa kuitenkin mielenkiinto alkoi hiipua ja katsominen alkoi tuntua väkinäiseltä. Saattaa tosin johtua siitäkin, että leffalla on pituutta kaksi tuntia.
En innostunut tästä elokuvasta yhtä paljon kuin ensimmäisestä Wall Streetistä, mutta niin kai hyvin usein käy jatko-osien kohdalla. Arvosanaksi annan *** ½.
Avainsanat: Goron Gekko, pörssi, raha, talous, työttömyys, Wall Street
Perjantaina katsoin elokuvan Pi, jonka olen nähnyt jo aikaisemminkin ainakin pariin otteeseen. Elokuvan tarina sijoittuu matematiikan ja numerologian maailmaan.
Elokuvan päähenkilö on matemaatikko, joka sulkeutuneena omaan pieneen asuntoonsa yrittää löytää taustalla piilevää sääntöä. Mies on rakentanut kotiinsa jonkin suuren tietokoneen ja sen avulla analysoi kurssien vaihteluja. Ilmeisesti hän kärsii jostakin taudista, sillä vähän väliä hänen täytyy ottaa lääkkeitä. Tosin pillerien ja muiden aineiden napsimisesta tuntuu seuraavan usein vain totaalinen sekoaminen ja tarina jatkuu taas kun mies herää jostakin.

Pi:n päähenkilö kotitekoisen tietokoneensa ääressä
Pörssissä rahaa tekevät tahot ovat myös kiinnostuneita miehen töistä ja sattumalta hän törmää kahvilla toiseen juutalaismieheen joka on lähestynyt samoja asioita numerologian näkökulmasta. Pian kaikki tapahtumat alkavat olla jotenkin kytköksissä toisiinsa.
Leffa on mustavalkoinen, mutta se ei vaikuta mitenkään häiritsevästi tunnelmaan, vaan ennemminkin päinvastoin. Tunnelma on todella mielenkiintoinen ja pysyy hyvin yllä alusta loppuun.
Elokuva on mielestäni todella huippulaatua ja annankin sille täydet pisteet eli viiisi tähteä viidestä *****.
Avainsanat: matematiikka, mustavalkoinen, numerologia, Pi, täydet pisteet, tutkimus
Hetki onkin taas vierähtänyt edellisestä elokuva-arvostelustani. Tällä kertaa teki mieli katsoa ruotsalaista poliisimenoa, joten valitsin Beckin leffan Det tysta skriket eli suomeksi Hiljainen huuto.
Elokuva on perus Beckiä ja aiheena on tällä kertaa lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Joku hörhö houkuttelee nuoria tyttöjä kuvaussessoihin ja yrittää huumaamalla päästä heihin käsiksi. Juoni ei mielestäni ollut kovin kiinnostava, mutta jaksoi sitä juuri ja juuri seurata.
Leffa on ihan perus Beck-kauraa, mutta ei ihan sitä mitä olisin kaivannut. Jaksoi katsoa, mutta jätti joiltain osin kylmäksi. Pisteitä tälle elokuvalle tulee ***.
Avainsanat: Beck, poliisi, ruotsalainen
Elokuva Cube eli suomennettuna Kuutio on scifi-leffa, joka kertoo kuutiomaisista huoneista koostuvaan rakennelmaan vangituista ihmisistä. Elokuvan henkilöt heräävät jokainen tällaisesta kuutiosta eikä heillä kellään ole tietoa, kuinka he ovat sinne päätyneet.
Jokaisella huoneen seinällä on luukku, joka johtaa toiseen huoneeseen. Pian henkilöt löytävät sisältä toisensa ja hetken epäilyjen jälkeen päätyvät etsimään ulospääsytietä yhdessä. He yrittävät miettiä mikä kyseinen rakennelma on ja miksi heidät on laitettu sen sisään.

Cube - Kuutio
Nopeasti selviää, että osa huoneista on ansoitettu kuolettavilla ansoilla. Näiden ansojen seurauksena osa heistä menehtyy tarinan edetessä. He huomaavat että lähes kaikilla tuntuu olevan jokin tärkeä taito, joka auttaa heitä selviämään pyrkiessään eteenpäin kuutiosta toiseen.
Elokuva on on mielenkiintoinen, koska se poikkeaa niin suuresti muista elokuvista jo pelkkien puitteidensa osalta. Kaikki kohtaukset sijoittuvat kuutiomaisiin huoneisiin. Tunnelma on tiivis alusta loppuun ja aika menee nopeasti tätä katsellessa, vaikka olin nähnyt kyseisen leffan jo joskus aiemminkin.
Jos pidät scifi-elokuvista, etkä ole nähnyt Cubea, kannattaa se ehdottomasti katsoa. Tästä elokuvasta on myös kakkos- ja kolmososat, joista tulee arvostelut myös tänne myöhempänä. Arvosana ****.
Avainsanat: Cube, Kuutio, scifi
Kaipasin tappeluelokuvaa ja löysin Blood Sports -nimisen pätkän. Elokuvan alussa pojat livahtavat asuntoon, jossa on jokin hieno miekka. Yksi pojista jää kiinni, kun asukkaat tulevat kotiin. Talon isäntä on japanilainen taistelulajiexpertti ja tekee sopimuksen pojan kanssa. Hän ei ilmoita asiasta poliisille, mikäli hän saa käyttää poikaa harjoitusvastustajana omalle pojalleen. Juonen edetessä kiinni jäänyt poika on lopulta itse japanilaisen mestarin opissa.
Kun hän on oppinut riittävästi päähenkilö päättää lähteä Japaniin täyskontaktikisoihin kunnioittaakseen mestariaan. Kaikki eivät halua hänen osallistua kisoihihn ja tämä tuo juoneen lisää mutkikkuutta. Kaikki kuitenkin huipentuu lopussa olevaan otteluun, jossa taistelijamme joutuu hyödyntämään kaikkea oppimaansa.
Leffa oli ihan mukava ainakin tällaiselle kasaridiggarille. Kahdeksankymmentäluku huokui ainakin musiikeista voimakkaasti. Elokuvassa nähdyt kamppailukohtaukset kisoissa eivät näyttäneet kovin aidoilta, mutta parempaa ei kai voinut odottaakaan.
Jännityksestä ei kai voi puhua, mutta ihan leppoisaa mätkimistä ja lihaksikkaita äijiä sai koko rahan / ajan edestä. Jos kaipaat leppoisaa turpaan mätkimistä ja huumoria 80-luvulla kuorutettuna, kannattaa tsekata tämä leffa.
Arvosana ***.
Avainsanat: 80-luku, Blood Sports, Japani, ottelu, tappelu, Van Damme
Ihan loistava elokuva kahdesta tyypistä, jotka matkaavat Las Vegasiin ja vetävät samalla naamaansa kaiken maailman huumeita, joita kokoelmista löytyy. Elokuvan aihe on siinä mielessä aika herkkä, sillä huumausaineet tuntuvat olevan aika monessa paikassa vielä nykyäänkin tabu.
Elokuvan tarina seuraa kahden miehen seikkailuja ja eri aineiden vaikutuksia. Miehet matkaavat Vegasiin tekemään journalistista raporttia jostakin erikoisesta aavikkorallista. Jo menomatkalla kummatkin ovat melko kuutamolla ja tahti kiihtyy tarinan edetessä.

Elokuvan kaksikko avoautossaan
Leffa antaa aika posiitivisen kuvan päihteistä, tosin kyllä pahaa oloa ja kauhukokemuksiakin mahtuu sekoilun keskelle. Loppupuolella tyypit päätyvät johonkin poliisien huumeiden vastaiseen tapahtumaan, joka on myös tietynlainen kannanotto aiheeseen.
Kokonaisuutena Fear And Loathing in Las Vegas on ihan viihdyttävä ja jos päihteet sattuvat kiinnostamaan, niin se nostaa elokuvan arvoa entisestään. Sanoisin, että tämä kuvaa aika hyvin eri aineista saatavia olotiloja.
Jonkin asteinen legenda tämä elokuva on ja tähtiä sille tulee neljä (****).
Avainsanat: huumeet, Las Vegas, päihteet
Tämä leffa on ollut aikaisemminkin listalla, mutta ei ole koskaan tullut katsottua. Nyt päätin vihdoinkin katsoa sen ja olin positiivisesti yllättynyt.

James Bond Casino Royalissa
Yleensä en ole jostain syystä pitänyt Bond-leffoista. Mutta tässä oli ihan hyvää tunnelmaa ja sopivasti menoa. Ehkä suurin pokerivouhutus on mennyt ohi mediassa ja sen takia viitsi katsoa tämän aihetta käsittelevän pätkän.
Bond ottaa osaa suureen pokeriturnaukseen. Ei suureen koska siinä olisi paljon osallistujia. Ei… niitä on vain kymmenen. Suureen, koska turnauksen panokset ovat niin korkeat. Bondille lyödään käteen kymmenen miljoonaa ja siitä alkaa jännät tunnelmat.
Loppu oli yllättävän hyvä. Luulin jo että pokerikohtaukset olivat elokuvan pääkohta ja olin hieman pettynyt. Sitten kuitenkin selvisi että loppujännitykset ovat vasta edessä.
No, ei innostuta liikaa, sillä ei tämä nyt elämääni tai edes iltaani juurikaan mullistanut. Sellainen hyvä perus bondi, jota oli ehkä odotettavissakin. Pisteitä tälle ei tule enempää kuin kolme ja puoli *** ½.
Avainsanat: Casino Royale, James Bond, pokeri, takaa-ajo, uhkapeli