Tarina sijoittuu poikakouluun ja kertoo englanninopettajasta joka saa oppilaat innostumaan runoudesta ja hahmottamaan elämää uudelta kantilta. Oppilaat huomaavat että runous ei ole tylsää, vaan se kuvastaa ihmisen intohimoa elämää kohtaan. Pojat oppivat tarttumaan hetkeen ja tällä opetuksella onkin suuri vaikutus monen elämään.
Leffan nimi Dead Poets Society eli kuolleiden runoilijoiden yhteisö tulee salakerhosta, jota pojat pitävät öisin koulun ulkopuolella. Eräs pojista löytää suuren intohimon näyttelemistä kohtaan. Hänen vanhempansa kuitenkin pakottavat pojan jättämään orastavan näyttelijän uran ja tällä on kohtalokkaita seurauksia koko tarinaan.
Elokuva huokuu suuria tunteita niin ilon kuin surunkin osalta.
En ole ennen pitänyt draamaelokuvista, koska ne ovat tuntuneet tylsiltä koko tarinan muodostuessa ”normaalin” elämän ja ihmissuhteiden ympärille. Tällä kertaa tein poikkeuksen ja se oli ihan kannattava. Sain leffasta irti jonkinlaista uutta inspiraatiota ja intoa.
Jos et jaksa katsoa takaa-ajoja ja tappamista ja haluat välillä rauhallisempaa, mutta silti tunteita herättävää katsomista, suosittelen Dead Poets Societyä. Arvosanaksi annan ****.