Leijonakuningas

Vuonna 1994 ilmestynyt Walt Disneyn piirretty Leijonakuningas on tarina kuningasleinojan pojasta ja vallanhimosta.

Kuninkaan pikkuveli, Scar, ei ole tyytyväinen pojan syntymään sillä se tarkoittaa, että hänestä ei milloinkaan tule kuningasta. Täten Scar päättää kehittää juonen Simban ja Mufasan päiden menoksi. Apunaan hän käyttää hyeenoita, jotka ovat leijonakuningaskunnan vihollisia.

Leijonakuningas
Vasemmalla hyeenoita, Scar, Pumba, Mufasa, Simba ja Timon.

Mufasa kuolee ja Scar saa Simban syyttämään itseään isänsä kuolemasta. Simba lähtee pois kuningaskunnan alueilta ja Scar ottaa valtakunnan haltuunsa. Matkalla Simba kohtaa Timonin ja Bumban, joiden parissa hän kasvaa ja on lopulta valmis ottamaan isänsä roolin takaisin. Tie on kuitenkin täynnä mutkia.

Katsoin englanninkielisen version, joten en ole varma mitkä hahmojen nimet ovat suomalaisessa versiossa.

Kaksiulotteisen piirretyn grafiikat hipovat täydellisyyttä vivahtekkaine värimaailmoineen. Myös elokuvan musiikit ovat huippuluokkaa. Ne tempaavat mukaansa ja huokuvat tunteita ja kohtauksiin sopivaa tunnelmaa.

Leffa herättää tunteita monessakin kohtaa ja huumoria on viljelty mukaan sopivasti. Leijonakuningas on kaikin puolin viihdyttävä paketti. Loistava leffa kertakaikkiaan! Arvosanaksi tälle piirretylle annan **** ja ½.

Vastaa